Vain muutama pointti

Keijo Leppänen tulossa ulos Pöllölaaksosta.

Yli 30 vuotta televisiossa on ollut näköalapaikka moneen, myös esiintymiseen. Matkan varrella olen päässyt seuraamaan läheltä maan parhaita esiintyjiä ja oppinut tuhansien toistojen kautta jotain itsekin. Nyt on aika panna opit jakoon ja itsensä likoon.

Pitkille puheenvuoroille ja luennoille on paikkansa, mutta ne eivät ole minun juttuni. Työni on ollut tekstin tiivistämistä niin, että faktat pysyvät tallella ja olennainen tulee esiin. Se on hyvä tavoite kaikessa esiintymisessä.

Maailmassa on aivan liikaa seminaareja ja työmaakokouksia, joissa listataan aa-nelosen verran tavoitteita, mutta käytännössä ei pystytä toteuttamaan niistä yhtään. Viisaampaa olisi valita 2–3 ja toteuttaa ne. Näissä koulutuksissa on sama logiikka.

Presidentti Mauno Koiviston kerrotaan sanoneen, että kun ihminen nousee jotain sanomaan, hänellä pitäisi olla jotain sanottavaa ja sen lisäksi kyky sanoa. Voimme pohtia kumpaakin, mutta testattuja lääkkeitä meillä on vain jälkimmäiseen.

Jätämme teoriat niille, jotka niistä tykkäävät. Keskitymme käytäntöön ja harjoittelemme oikean elämän ja arjen tilanteita. Sillä tavalla opimme paremmin kuin powerpointteja tuijottamalla.

Keijo Leppänen istuu pöydän ääressä ja levittelee käsiään.

Seitsemän faktaa, joita et ehkä tiennyt

  1. Syntynyt Virtain Kurjenkylässä, pohjoisella Pirkanmaalla.
  2. Valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta, pääaineena poliittinen historia.
  3. Työskennellyt Ruotuväessä, Aamulehdessä, Ilkassa, Uudessa Suomessa sekä MTV:n uutisissa.
  4. Maikkarin uutisissa ankkurina yli 9 000 uutislähetyksessä.
  5. Kirjoittanut yhdeksän kirjaa – muun muassa vanhemmuudesta, miehen elämästä ja rakentamisesta sekä Mika Häkkisestä ja Tero Pitkämäestä. 
  6. Pelaa tennistä, pyöräilee sähköllä ja viihtyy jäähalleissa.
  7. Tunnetaan lempinimellä Keke.